lauantai 28. marraskuuta 2015

Tennari sukkaa

Onpas siitä aikaa vierähtänyt kun tänne on ehtinyt viimeiksi päivittelemaan. :O
Syntymäpäivien jälkeen on ollut yhtä jos toistakin puuhaa, niin ei ole aika oikein riittäny kaikkeen. :)

Kutomaan tottakai aina löytyy kuitenkin aikaa. :D
Niinpä olenkin pitkänä projektina tehnyt tennari-sukkia ihan vain itselleni, kun omat sukat ovat aina reijillä tai joku vie sukat jotka itselleni teen. :)
Ohje sukkiin löytyi Täältä. :) Ohjeet olivat selkeät ja sukkaa mukava kutoa, jotenkin niiden teko vain vivästyi/venyi kaiken muun homman rinnalla. :)

En virkannut sukkiini pyöreää merkkiä reunoille. Ajattelin että kotisukkina menevät näinkin ja teen myöhemmin merkit tai vasta seuraavaan pariin jahka joskus otan mallin taas uudelleen puikoille. :)

Ehdinkin aloittaa jo toista projektia. Menetin lapaseni eräänä aamuna kun vanhempi rouva käveli työpaikalleni klo.6. aikaan ja pyysi saada hetken tulla sisälle lämmittelemään ennen matkan jatkamista. Rouvalla ei ollut kunnon käsineitä kädessä ja pakkastakin jo reilu 5astetta, joten annoin hänelle lapaseni jotta ei paleltuisi kokonaan kotiin mennessään.
Siispä minulla on uusien lapasten teko vaihe odottamassa. Olen aloitellut näitä lapasia:
Mutta luulen että teen vielä toisenlaiset itselleni käyttöön ja laitan nämä pakettiin jollekin. :)
Lapaset on tehty kaksinkertaseksi (kudoin sisälle toisen kerroksen jahka ensin tein kuvan silmukoita jäljitellen. :) Punatulkun kuvan nappasin pinterestistä. :)


Joulupukille olen jo kirjoittanut toivelahja listani (olenhan ollut niiiiin valvavan kilttinä koko vuoden). :)
Toiveissa on paaaaljon villalankoja (varastoni hupenee uhkaavan nopeasti), 2 sukkakirjaa ja 1 lapasmalli kirja, suklaata (kukapa sitä ei jouluna tahtoisi) ja muumi kuppeja. :)
Saas nähdä muistaako pukki minua näillä toiveilla. :)


lauantai 14. marraskuuta 2015

Synttäri puuhia

Viikko on mennyt taloa siivotessa leipoessa.
Yleensä minulla iskee viimekäden ressi leivosten suhteen, mutta tällä kertaa päätin tehdä työt pienissä pätkissä ripotellen koko viikolle.
Mieheni olisi ulkoistanut leivokset, eli olisi mielummin hakenut jostain leipomosta, peläten että menetän vielä hermoni ja kakut ovat seinillä.... :D Mutta hyvin me selvittiin kumminkin. Ei yhtään hermon menetystä ja keittiökin pysyi siistinä kun mitään ei sinne seinille mennyt. :D

Syynä tähän leipomis ja siivous pläjäykseen ovat mieheni 30v syntymäpäivät. <3
Häntä ei kuulema tarvitse juhlia (ei ole kuulema perheessä ollut tapana), mutta koska en lupaa ole siihen kysynyt ja sain päättää ja koska 30v niin nehän juhlitaan. ;)

Tarjolle tein täytekakkua (suklaa kakkupohja, marianne mousse täytteellä),
porkkanakakkua ja työpaikalle tarjolle banaani-suklaa muffinseja. :) (Ohjeita voin lisätä myöhemmin)


Kakkuun tein pinnalle tummalla suklaalla pursotettuna Fallout pelin hahmon (Fallout 4 peliin kun kerta ostin lahjakortin synttärilahjana).

Koska mies ihan itse pyysi porkkanakakkua/piirakkaa niin pitihän se tehdä. Pinnalle ripottelin nomparelleja.
Ja töihin matkasivat nämä muffinssit. Päälle tehty tomusokeri kuorrute ja pinnalle ripoteltu marianne rouhetta. :)

Saan minäkin hiukan maistella kun näin kivasti mennyt. ;)
Kakku oli aivan liian makeaa... :D
Mutta porkkanapiirakka oli aivan ihanaa, pitkästä aikaa. :)

Onnea rakas!! (käyt täällä kuitenkin kurkkimassa :P )

Nyt jouluverhojen laittoon!!! <3 <3